20.10.2013

Katutaide - Street Art

Katutaiteesta matkailuvaltti Helsingille?

















Taiteen merkityksestä matkailulle ja elinkeinoelämän kehittäjänä on keskusteltu viime aikoina paljon ennen kaikkea Guggenheim-museohankkeeseen liittyen. Maailmalla on paljon esimerkkejä - ei pelkästään iänikuinen Bilbao - siitä miten arkkitehtuurilla, museoilla ja yksittäisillä taidenäyttelyillä on merkitystä sekä kaupungin suoriin matkailutuloihin että välillisesti sen imagoa pönkittämällä. Jopa Venetsian tapaiselle massatursimikohteelle sen biennalella on suuri taloudellinen ja imagollinen merkitys. Ja kuka tuntisi Kasselia ilman sen Documentaa?

Voisiko ympäri kaupunkia sijoitetuilla - suunnitelluilla (lue tilatuilla) ja vapaasti tehdyillä - taideteoksilla olla mahdollisuuksia Helsingissä? Pääkaupungin noudattama graffiti-politiikka ei tällaista vapaata kansalaistoimintaa ole tähän mennessä tukenut. Parhaimmillaan pop-up kohteilta oin suljettu silmät (kudonnaisteokset). Toisaalta katutaide voisi olla muutakin kuin graffiteja ja seinille pikaisesti vetäistyjä tageja.

Internetissä leviää runsaasti esimerkkejä kansainvälisestä katutaiteesta. Mutta ne otetaan lähinnä viihteenä jota on helppo levittää työpäivän piristykseksi. Olisiko ajatuksesta enempään? Olen kerännyt oheen näistä esimerkeistä kokoelman (mm. vivas.fi) seinämaalauksia, katumaalauksia ja taideteoksia, joisa osa on tilattuja ja osa vapaasti toteutettuja. Voisivatko nämä avartaa mielikuvistumme ja johtaa toimiin asukkaiden ja tekijöiden mielenvirkistykseksi.

Suuret seinämaalaukset


Suomessa suuria seinämaalauksia on toteutettu vähän ja lähinnä mainostarkoituksiin. Taideteoksina  seinämaalauksia on julkisivukunnostusten yhteydessä - saati uudiskohteissa - toteutettu vain aniharvoin. Seinämaalauksen liittäminen julkivuremonttiin ei välttämättä tule kovin  kalliiksi. Kysymys on pikemminkin viitseliäisyydestä ja lupaviranomaisen joustavuudesta. Parhaita kuvia tullaan katsomaan kaukaakin ja vähintäänkinonnistunut kuva nostaa asukkaiden omanarvontuntoa - ja siten asuntojen arvoa.

Onnistuneimmat teokset käyttävät hyväksi optisia harhoja. Niiden motiivi voisi hyvin olla matkailullinen. Ja mikä estää käyttämästä katutaidetta vaikka liikenneturvallisuuden parantamiseen.

























Edgar Mueller

 

 

 

 

 

 






Liikenneturvallisuutta parantavat taideteokset


Suuret katumaalaukset ovat paitsi matkailunähtävyyksiä myös sosiaalisen verkottumisen keinoja, kun ihmiset tasapainoilevat maalatun vesiputoksen yllä tai varoavat putoamasta rotkoon. Maalauksilla voidaan varoittaa autoilijoita kapenevasta ajoradasta. Liikkuupa kuvia Kanadassa olevasta firmasta, joka tuottaa maalattuja routavaurioita ja kuoppia nopeuksien rajoittamiseksi. Kuopat rullalle talven tullessa. Optinen töyssy tulisi varmaan oikeaa halvemmaksi. Ja lumen tullessa kuopat rullalle ja talvivarastoon. Toistaiseksi kuitenkin puhdasta fabulointia.





























 

Omatoimiset maalaukset


Ympäristön kuluminen, rakennusvirheet ja -vauriot voivat antaa sysäyksen mielikuvitukselle. Halkeamia voi käyttää katutaiteen lähtökohtana, joka tuottaa mielihyvää satunnaiselle ohikulkijalle ja piristää kanta-asukkaan pilvisenkin päivän. Toteuttaminen ei vaadi aina suuria taiteellisia kykyjä vaan ennenkaikkea luovaa ajattelua. Siitähän taiteessa on viime kädessä kysymys. Toki teoksen tulkinta jää aina katsojalle. Silloin väärinkäsityksen mahdollisuus on aina olemassa, kuten Istanbulissa, jossa harmaaseen ympäristöönsä kyllästynyt kauppias maalasi piristykseksi omasta mielestään kauniit sateenkaaren väriset portaat. Niistä nousi - kuinka ollakaan - suuri poliittinen kysymys, kun kaupunki kävi yön pimeydessä maalaamassa portaat harmaaksi. Lopulta kirkkaat värit voittivat.















































Omatoimiset veistokset ja muut taideteokset


Katutaiteen ei aina tarvitse olla maalaus. Siihen soveltuvat yhtä hyvin legopalikat, neuleet kuin kierrätysmateriaalitkin. Toki veistokset voidaan viedä pidemmällekin kuten Mark Jenkinsin ihmishahmoiset veistokset.





































Mark Jenkins, London United Kingdom


Tyhjän tilan täyttäminen


Kaupungissa on yllättävän paljon tyhjää tilaa tai joutoalueita, jotka houkuttelevat tekemään jotain. Sissipuutarhureiden rinnalle ovat tulossa myös sissitaiteilijat, jotka pyrkivät täyttämään tilan älynväläyksillään. Parhaimmillaan ne nostavat tilan esille aivan uudesta näkökulmasta. Tyhjä, tympeä tila houkuttelee tekemään jotain. Ne ovat yksi syy merkitä reviirejä tageilla ja graffiteilla. Helsinki on koristanut osan sähkönjakokaapeista valokuvilla, jotka on otettu samasta paikasta vuosikymmeniä sitten. Nämä kaapit ovat saaneet olla rauhassa töhrimiseltä ja mainoksilta. Samalla ne ovat edistäneet tietoisuutta paikan historiasta.




























 

 

 

 





 

 



 

 

 

Tekniset laitokset


Myös massiivisia teknisiä laitteita ja infrastruktuurirakenteita voidaan elävöittää katutaiteen keinoin.

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suuret mainos- ja muut projektit


Lopuksi kenties näyttävin mainostempaus, jossa on käytetty hyödyksi katutaiteen keinoja. Milanolaiset heräsivät yhtenä aamuna siihen, että sukellusvene oli noussut pintaan kaupungin keskustassa. Uskomattominta oli, että hanke oli toteutettu yhden yön aikana, joten se tuli yllätyksenä kaikille. Erinomainen mainostemppu (video) vakuutusyhtiöltä, joka pääsi kansainväliseen uutislevitykseen.

























Kuvalähteet:
48 esimerkkiä luovasta katutaiteesta: http://vivas.fi/48-esimerkkia-luovasta-katutaiteesta-nama-ovat-paatahuimaavia/
Mark Jenkins: http://vivas.fi/aitojen-ihmisten-nakoinen-katutaide-hammentaa-maailmalla/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti